Osakesäästötili

Osakesäästötili rytisee markkinoille tammikuussa 2020. Onko säästämisestä tulossa trendi? Valtio ainakin antaa hiukan vetoapua tulevaisuudessa säästämisen aloittamiseen. 

Osakesäästötili on tili, jonka kautta yksityinen sijoittaja voi ostaa ja myydä kotimaisia ja/tai ulkomaisia pörssiosakkeita. Osakesäästötilille voi ostaa vain pörssiosakkeita, ei siis rahastoja tai ETF:iä. Jokaisella henkilöllä voi olla yksi osakesäästötili.

Hyötyä osakesäästötilista normaaliin arvo-osuustiliin on se, että osakesäästötilin sisällä tehdyt myyntivoitot ja osingot ovat verovapaita. Toisin kuin arvo-osuustilin osakesäästötilin kautta verotapahtumaa ei synny, vaan voit sijoittaa koko summan takaisin pörssiin. Korkoa korolle ilmiö saa lisätulta alleen, kun sijoittavat summat ovat isompia ilman verokarhun haukkuja.

Veroilta ei voi välttyä kuitenkaan kokonaan. Valtio nappaa 30-34 % veroa sijoitusten tuotoista siinä vaiheessa, kun tililtä nostetaan rahaa ulos tai tili lopetetaan.

Tilille saa euroja siirtää enintään 50 000 euroa. Aloittaa voi kuitenkin niin pienellä summalla kuin itse haluaa. Voit esimerkiksi säästä joka kuukausi 100 €, kunnes kasassa on sopiva summa, jolla ostat osakkeita tilillesi, esimerkiksi 500 euroa. Jatkat tätä kunnes olet siirtänyt 50 000 euroa käteistä rahaa tilille. Lopullinen summa tilin sisällä voi kuitenkin nousta ja laskea 50 000 euron yli, riippuen miten sijoituksesi pärjäävät.

Myyntitappioita ei voi osakesäästötilin sisällä huomioida, vaan ne realisoituvat vasta kun kaikki osakkeet on myyty, rahat on nostettu ja tili on suljettu.

Jos suunnittelet osakesäästötilin avaamista kannattaa sinun kilpailuttaa palveluntarjoajat. Useammat pankit tulevat tätä palvelua tarjoamaan ja kilpailutus on tällöin paikallaan. Kuten säästämisessä ja sijoittamisessa, halutaan painaa kulut minimiin, niin ne eivät syö tulevaisuuden voittoja.

Mitä minä ajattelen osakesäästötilistä?

Aluksi olin innostunut. Tuottoja ilman heti tapahtuvaa verotusta? Lisäpontta korkoa korolle-ilmiölle! Nyt muutamia kuukausia myöhemmin olen tullut lopputulokseen, että tuskin näillä näkymin osakesäästötiliä avaan. Siihen on muutamia syitä. Ensinnäkin, osakkeet joita nyt omistan, ei voi siirtää osakesäästötilille. Ja koska osakkeiden myynnistä peritään myyntivoittovero, ei minun kannata tätä siirtoa lähteä tekemään verotuksillisista syistä.

Toisena olen tullut johtopäätökseen, että suora osakkeiden omistus ei ole minua varten tällä hetkellä. En vain yksinkertaisesti jaksa lukea ja pohtia eri yhtiöiden toimintamallia, talouspolitiikkaa ja tulevaisuuden uhkakuvia. Aion jatkossa keskittyä enemmän indeksirahastoihin ja ETF:iin ja antaa automatisoinnin hoitaa kaiken.  Koen helpommaksi keskittyä kehittämään tuloja ja menoja, kuin poimimaan tulevaisuuden voittajia pörssinauhoilta.

Kolmantena minua hiukan mietityttää se, että käykö tämän tilin kanssa kuin aikanaan pitkäaikaissäästötilin kanssa (ps-tili). Tilin tarkoitus oli kannustaa ihmisiä säästämään eläkettä varten, mutta jälkikäteen tilin ehtoja muokattiin kovalla kädellä. Mikä estäisi muokkaamasta osakesäästötiliä jälkikäteen?

Näillä näkymin tämä nainen jatkaa Nordnettiin säästämistä ja katselee uteliaana miten muiden osakesäästötilit lähtevät käytännössä pyörimään. Eihän sitä koskaan tiedä!

Aiotko sinä avata osakesäästötilin?

Testaa tietosi osakesäästötilistä Nordnetin testillä!

Nordnet juhlistaa Smart-salkkujen 1-vuotissyntymäpäivää arpomalla kaikkien digitaalisen sijoitusneuvonnan suorittaneiden kesken 500 € arvoisen Nordnet Smart -sijoituksen siihen Smart-salkkuun, jota sijoitusneuvonta asiakkaalle suosittelee.

Suorita neuvonta 23.10.–11.11.2019 välisenä aikana, niin olet mukana arvonnassa!

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Osakesäästötili

  1. Innostuin itsekin tuosta osakesäästötilistä silloin, kun siitä uutisoitiin ensimmäisiä kertoja. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei se ole munkaan juttu koska toistaiseksi itseäni kiinnostaa enemmän rahastot ja ETF:t. Kaiken kukkuraksi oma pankkini OP tarjoaa osakesäästötiliä tietääkseni vasta ensi vuoden jälkipuoliskolla, joten odottelen tilin avaamista luultavasti siihen asti että näen, millainen tuote sieltä on tulossa.

    Tykkää

    1. Joo munkin fiilis on, että katsotaan alussa miten homma lähtee liikkeelle. Sit kun kaikki bugit ja muut on varmasti saatu korjattua alkukankeuksien (joita aina jostain ilmestyy) jälkeen, voi kuvitella ehkä tilin joskus kuvitella avaavansa. Siihen saakka rahastot ja ETF:t rokatkoon 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s