Vaatekriisi

Edellisessä julkaisussani minulle selvisi karu totuus siitä, että kulutan rahaa enemmän vaatteisiin, kuin olisin ikinä uskonut, puolessa vuodessa 1463,06 €. Olen ihminen, jota en kuvailisi shoppailijaksi. Minua ei löydä vaatekaupoista vaeltelemasta ja hiplaamasta uusimpia kesämekkoja. Pukeudun pitkälti samoihin vaatteisiin, jotka vapaa-ajalla koostuvat urheiluvaatteista ja työpäivät kuluvat farkuissa ja neulepaidassa.

Miksi tuhlasin ensimmäisen puolen vuoden aikana niin paljon vaatteisiin, joita en edes olisi tarvinnut, lukuunottamatta uutta ulkoilutakkia?

Ensimmäisenä mieleeni nousi se, että tilaan vaatteita ulkomailta. Postipaketin lähetys, tullimaksut tulevat heti vaatteiden hinnan lisäksi. Tilasin esimerkiksi urheiluvaatteita tietyltä brändiltä, koska heidän keulahahmonsa kuvastaa kaikkea sitä, mitä haluan tavoitella. Hän on kaunis, ystävällinen ja iloinen. Hän on pieni ja pippurinen ja saavuttaa elämässään asioita, joista haaveilee. Hän tekee töitä unelmiensa eteen ja uurastaa salilla, vaikka elämä heittelee. Hänen kroppansa on upea! Lihaksikas, mutta naisellinen.

Siinä se sitten valkenee. Ihailen tätä ihmistä ja nimeän hänet usein ”idolikseni”, jota seuraan ja josta saan itselleni virtaa ja vaikutteita. Ja nyt nämä vaikutteet ovat näkyneet kukkarossani. ”Jos ostan nämä vaatteet, minustakin tulee hänen kaltaisensa.” Ei muuten tullut. Istun edelleen tässä sohvalla ja en ole käynyt salilla yli kahteen viikkoon.

Sitten seuraavassa hetkessä mietin ”Nämä on tosi vahvaa ja laadukasta kangasta. Näissä on tämmöinen kätevä tasku, mihin saa puhelimen. Nää on ihanan väriset. Kellään muulla ei oo tällasia. Mulle tulee niin hyvä fiilis, kun mä laitan nää jalkaan. Näissä on korkee vyötärö, joka litistää alavatsaa litteämmäksi.”

Hyvät naiset ja herrat, tässä on uusi tuttavuuteni kognitiivinen dissonanssi. Pyrin välttämään tavoitteideni ja ajatusteni välistä ristiriitaa muokkaamalla ajatuksiani sopivaksi tekojeni kanssa. Uskottelen siis itselleni, että tämä osto oli järkevä, vaikka samaan aikaan järkipuoleni huutaa, että rahaa meni kankkulankaivoon!

Viimeaikoina tämä itsensä pussiin puhuminen on ollut todella pinnalla. Tänään palautin työauton työpaikalle ja huomasin bussissa matkalla kotiin ajattelevani ”Pitäisikö ostaa auto? Olisi niin helppoa kuljettaa koiria harrastuksiin ja käydä Nuuksiossa ja ulkoilla uusilla alueilla. Kyllähän sen nyt helposti tuohon tien varteen saa parkkiin. Eikä ne vuosi kulut nyt niin pahat ole.” Samaan aikaan järkipuoli ottaa ruutuvihon ja alkaa listaamaan kaikkia irtokuluja, jota autosta syntyy. Bensa maksaa, vakuutukset maksaa, liikennevakuutus maksaa, huolto maksaa, auto maksaa, luonto maksaa.

Ostan siis vaatteita täyttääkseni henkistä reikää sisälläni. Reikää, joka ei paikkaudu uusilla urheilushortseilla tai teknisellä juoksupaidalla. Se reikä korjaantuisi, jos nousisin tästä sohvalta ja lähtisin lenkille. Ei muuten maksa mitään. Varsinkin, kun jättää vielä sen auton ostamatta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s